keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Niitä näitä
Hei rakkaat!
Syvin anteeksipyyntöni etten ole kirjoittanut pitkiin aikoihin, jotenkin tää postaaminen on jäänyt kaiken muun alle ja en kerta kaikkiaan oo ajatellut koko blogin ylläpitoa.
Voin hyvin, en ole raskaana enkä ole suunnitellut karkaavani maorin kanssa Fijille. Elämäni on täyttynyt paljolti koululla, harrastuksilla ja kavereilla, mikä on kaikin puolin mukavaa ja sopivan kiireellistä. Päätin tuossa kk takaperin että teen Girls' Highn NCEA loppukokeet, mikä tarkoittaa sitä, et mun pitäisi kai aloittaa todellinen opiskelu jossain vaiheessa..tähän asti oon ollut aika löysin rantein, vaikka oonkin joka viikonpäivä koulussa. Mutta vaihtovuoden tarkoitus ei oo vetää itseään piippuun stressin takia, vaan ottaa vähän rennommin ja lataa pattereita tulevia Suomen kirjoituksia varten. Eli, en aio hätääntyä assessmenttien ja sanakirjojen parissa.
En voi olla päivittelemättä, kuinka nopeesti aika on mennyt. 7 kk takana päin, neljä vielä edessä. Afs lähetti jo mun lähtöpäivän tiedot ja mitä todennäköisemmin palaan 5pv tammikuuta Suomen kamaralle, ellen eksy Bangkokin lentokentällä tai missaa Sydneyn lentoa.
Olin tosi kipeä pari viikkoa sitten, en koko viikon aikana liikauttanut raajaakaan, makasin sängyssä ja siemailin inkivääri-sitruuna-teetä. Pahan flunssan, kuumeen(yhtenä iltana hyppäsi 39,7 asteeseen) ja korvatulehduksen jäljiltä olin aika heikkona, enkä muista koko ajasta oikein mitään. Korvatulehduksen voi tuntea vieläkin, ja juuri lopettelin antibioottikuuria, mutta itse tulehdus ja tukkeutuminen saattaa jatkua vielä viikon verran.
Huh, kaikkea on ehtinyt tapahtua heinäkuun, elokuun ja syyskuun aikana. Heinäkuun kahen viikon lomalla, molempien ball:ien jälkeen, New Plymouthiin matkasi kolme afs-kamua mun ja islantilaisen ystäväni luokse asustamaan vähäksi aikaa. Koluttiin koko pikkukaupunki läpi, kierreltiin museossa ja kirpparilla, tehtiin autoreissu hostäidin kanssa rannalle katsastamaan Three Sisters ja leivottiin suomalaisia korvapuusteja! Napattiin bussi Wellingtoniin; hengattiin päivät keskustassa, pidettiin taukoja mitä suloisimmissa pikkukahviloissa, kierreltiin vintageputiikeissa(etenkin Cuba St, jälleen kerran, piti meidät tyytyväisinä antimillaan). Palasin bussilla islantilaisen kamuni kanssa, ja jopa seitsemän tunnin ajomatka ei ihme kyllä tuntunut miltään etelä-saaren reissuun verrattuna. Jos ajaa itse kyseisen matkan, ajasta putoaa puolet pois koska bussi pysähtyy jokaisella kyläpahasella. Onneksi Black forest-suklaa ja pestoleivät pitivät meidät järjissä.
Viimeiset pari vikaa lomapäivää pysyttelin enimmäkseen kotikaupungissa, lukuun ottamatta reissua Marokopaan parin kaverin kanssa. Kylässä asui varmaan seitsemän henkilöä meidän lisäksi. Käveltiin rannalla, kokkailtiin ja tuijoteltiin Greyta, kävin jopa pulahtamassa jääkylmässä meressä!
Ennen koulun alkua tapasin Caitlinin, joka lähti pari viikkoa sitten Kanadaan vaihtoon. Käytiin Chaos-nimisessä kahvilassa, joka tarjoaa kaupungin parhaimmat kahvit. Jordaynan kanssa hulluudenpuuskissa juostiin uimaan mereen, joka tosissaan on jääkylmää!!!!, ja päädyttiin läheiseen uimahalliin lämmittelemään pieneen saunaan. Meidän oli pakko ostaa ranneke vesiliukumäkiin, jotka paikallisten mukaan on Uuden-Seelannin hurjimmat. Tapasin jonossa naisen, joka kävi vähän aikaa sitten Helsingissä, ja kuulemma rakasti kesäistä kaupunkiamme.
Koulu alkoi ihan tavallisesti. Ekoista viikoista muistan villit viikonloput jossain päin Spotswoodia, ja tottakai synttäripäivän ja synttäri potluckin läheisimpien ihmisten kanssa. Ihanaa oli saada puhelu perheeltä synttäriaamuna ja ihan siinä herkistyi kun ei tällä kertaa saanut aamiaista sänkyyn. Mutta koulussa sain tyttöporukaltani kuvakollaasin ja oreopalloja(voi kyllä, oreoista tehtyjä suklaapalloja, mm mm) ja illalla perhe järjesti synttäri-illallisen. Hassua oli kuitenkin juhlia 18vee synttäriä keskellä arkea, kun Suomessa siihen aikaan kaikki oli vielä lomilla. 18, huhhuh. Tottakai sitten seuraavana viikonloppuna sain kokea New Plymouthin villin yöelämän(jopa yhteensä neljän viiden baarin voimalla, hooray!). Mutta aika rakastunut mä oon tähän pikkukaupunkiin, ei tätä voi kukaan inhota.
Siitä seuraavat viikot kuluivat koulun parissa, jalkapallon, paikallisen kuoron, netballin ja joogan parissa. Aloitin neljän viikon kurssin kamuni kanssa, ja nyt tuntuu et olisi voinut jatkaa pidempääkin. Opin pääseisonnankin!!!
Tänään vika tunti oli hypäri, joten ajettiin paikalliseen taidegalleriaan tsekkaamaan uusin näyttely, ja pysähdyttiin pikkukahvilassa kahville. New Plymouth alkaa siirtyä kevään puolelle, ja talven sadekuurot ovat vähentyneet huomattavasti. Aurinko lämmitti selkää, kun Bronte ja mä höpistiin niitä näitä ja tajusin kuinka helppoo voikaan välillä olla. Oon aika onnellinen täällä.
Syvin anteeksipyyntöni etten ole kirjoittanut pitkiin aikoihin, jotenkin tää postaaminen on jäänyt kaiken muun alle ja en kerta kaikkiaan oo ajatellut koko blogin ylläpitoa.
Voin hyvin, en ole raskaana enkä ole suunnitellut karkaavani maorin kanssa Fijille. Elämäni on täyttynyt paljolti koululla, harrastuksilla ja kavereilla, mikä on kaikin puolin mukavaa ja sopivan kiireellistä. Päätin tuossa kk takaperin että teen Girls' Highn NCEA loppukokeet, mikä tarkoittaa sitä, et mun pitäisi kai aloittaa todellinen opiskelu jossain vaiheessa..tähän asti oon ollut aika löysin rantein, vaikka oonkin joka viikonpäivä koulussa. Mutta vaihtovuoden tarkoitus ei oo vetää itseään piippuun stressin takia, vaan ottaa vähän rennommin ja lataa pattereita tulevia Suomen kirjoituksia varten. Eli, en aio hätääntyä assessmenttien ja sanakirjojen parissa.
En voi olla päivittelemättä, kuinka nopeesti aika on mennyt. 7 kk takana päin, neljä vielä edessä. Afs lähetti jo mun lähtöpäivän tiedot ja mitä todennäköisemmin palaan 5pv tammikuuta Suomen kamaralle, ellen eksy Bangkokin lentokentällä tai missaa Sydneyn lentoa.
Olin tosi kipeä pari viikkoa sitten, en koko viikon aikana liikauttanut raajaakaan, makasin sängyssä ja siemailin inkivääri-sitruuna-teetä. Pahan flunssan, kuumeen(yhtenä iltana hyppäsi 39,7 asteeseen) ja korvatulehduksen jäljiltä olin aika heikkona, enkä muista koko ajasta oikein mitään. Korvatulehduksen voi tuntea vieläkin, ja juuri lopettelin antibioottikuuria, mutta itse tulehdus ja tukkeutuminen saattaa jatkua vielä viikon verran.
Huh, kaikkea on ehtinyt tapahtua heinäkuun, elokuun ja syyskuun aikana. Heinäkuun kahen viikon lomalla, molempien ball:ien jälkeen, New Plymouthiin matkasi kolme afs-kamua mun ja islantilaisen ystäväni luokse asustamaan vähäksi aikaa. Koluttiin koko pikkukaupunki läpi, kierreltiin museossa ja kirpparilla, tehtiin autoreissu hostäidin kanssa rannalle katsastamaan Three Sisters ja leivottiin suomalaisia korvapuusteja! Napattiin bussi Wellingtoniin; hengattiin päivät keskustassa, pidettiin taukoja mitä suloisimmissa pikkukahviloissa, kierreltiin vintageputiikeissa(etenkin Cuba St, jälleen kerran, piti meidät tyytyväisinä antimillaan). Palasin bussilla islantilaisen kamuni kanssa, ja jopa seitsemän tunnin ajomatka ei ihme kyllä tuntunut miltään etelä-saaren reissuun verrattuna. Jos ajaa itse kyseisen matkan, ajasta putoaa puolet pois koska bussi pysähtyy jokaisella kyläpahasella. Onneksi Black forest-suklaa ja pestoleivät pitivät meidät järjissä.
Viimeiset pari vikaa lomapäivää pysyttelin enimmäkseen kotikaupungissa, lukuun ottamatta reissua Marokopaan parin kaverin kanssa. Kylässä asui varmaan seitsemän henkilöä meidän lisäksi. Käveltiin rannalla, kokkailtiin ja tuijoteltiin Greyta, kävin jopa pulahtamassa jääkylmässä meressä!
Ennen koulun alkua tapasin Caitlinin, joka lähti pari viikkoa sitten Kanadaan vaihtoon. Käytiin Chaos-nimisessä kahvilassa, joka tarjoaa kaupungin parhaimmat kahvit. Jordaynan kanssa hulluudenpuuskissa juostiin uimaan mereen, joka tosissaan on jääkylmää!!!!, ja päädyttiin läheiseen uimahalliin lämmittelemään pieneen saunaan. Meidän oli pakko ostaa ranneke vesiliukumäkiin, jotka paikallisten mukaan on Uuden-Seelannin hurjimmat. Tapasin jonossa naisen, joka kävi vähän aikaa sitten Helsingissä, ja kuulemma rakasti kesäistä kaupunkiamme.
Koulu alkoi ihan tavallisesti. Ekoista viikoista muistan villit viikonloput jossain päin Spotswoodia, ja tottakai synttäripäivän ja synttäri potluckin läheisimpien ihmisten kanssa. Ihanaa oli saada puhelu perheeltä synttäriaamuna ja ihan siinä herkistyi kun ei tällä kertaa saanut aamiaista sänkyyn. Mutta koulussa sain tyttöporukaltani kuvakollaasin ja oreopalloja(voi kyllä, oreoista tehtyjä suklaapalloja, mm mm) ja illalla perhe järjesti synttäri-illallisen. Hassua oli kuitenkin juhlia 18vee synttäriä keskellä arkea, kun Suomessa siihen aikaan kaikki oli vielä lomilla. 18, huhhuh. Tottakai sitten seuraavana viikonloppuna sain kokea New Plymouthin villin yöelämän(jopa yhteensä neljän viiden baarin voimalla, hooray!). Mutta aika rakastunut mä oon tähän pikkukaupunkiin, ei tätä voi kukaan inhota.
Siitä seuraavat viikot kuluivat koulun parissa, jalkapallon, paikallisen kuoron, netballin ja joogan parissa. Aloitin neljän viikon kurssin kamuni kanssa, ja nyt tuntuu et olisi voinut jatkaa pidempääkin. Opin pääseisonnankin!!!
Tänään vika tunti oli hypäri, joten ajettiin paikalliseen taidegalleriaan tsekkaamaan uusin näyttely, ja pysähdyttiin pikkukahvilassa kahville. New Plymouth alkaa siirtyä kevään puolelle, ja talven sadekuurot ovat vähentyneet huomattavasti. Aurinko lämmitti selkää, kun Bronte ja mä höpistiin niitä näitä ja tajusin kuinka helppoo voikaan välillä olla. Oon aika onnellinen täällä.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
It's ball time babe
Voi kyllä, oon ollut tanssiaisten vietävänä kahtena peräkkäisenä lauantaina. Girls' High Ball, joka järjestettiin New Plymouth hotellissa, oli oikea sivistyneisyyden perikuva. Ball Committee teki hienoa työtä, ja lopputuloksena oli perin elegantti tapahtuma. Oodi heille!
Tosin olisi se ollut upea ilta ilmankin sitä stressin määrää. Ball on iso juttu täällä - tytöt valmistautuu kuukausikaupalla itsensä tuunaamiseen, ja mekkojen armoton metsästys ei näytä saavan loppuaan. Viimeiset viikot ennen tapahtumaa mistään muusta kuin luomiväreistä ja korkojen senteistä ei osattu puhua. Koulun kirjastossa kuului kuumeinen näpytys, kun googlekuvissa vilahti jos jonkinmoisia kiharrettuja nutturoita ja poninhäntiä. Opot saarnasivat after ballien vaarallisuudesta, ja kuinka jokainen alkoholin vaikutuksen alainen käännytetään ulko-ovilla, huumeista puhumattakaan. Tottakai se on tärkeä ilta, mutta tosissaan; hauskempaa on, kun otetaan hitusen rennommin rantein.
Juuri ennen Ball-iltaa meidän Englannin luokassa pidettiin seminaareja. Yksi tyttö teki tutkimuksen, kuinka paljon rahaa käytetään kyseiseen iltaan per henkilö. Luvut hipoivat suunnilleen 600 dollaria. Tottakai riippuen mekon hinnasta. Toisilla se lähenteli 300, toisilla taas 50 dollaria. Mun lompsalle tuo jälkimmäinen sopi erinomaisesti. Löysinkin ihanan 40-luvun vintagemekon pienestä putiikista rannan läheisyydestä. Mutta oli se kyllä aika ongelma tapaus; helmassa oli pieniä reikiä, koko oli kahta numeroa liian suuri ja hännän huippuna kangas oli läpinäkyvä. Vaarana oli näyttää pedistä karanneelta. Lopputulos oli kuitenkin mieleinen, melkoisen tuunaamisen jälkeen tosin.
Ilta aloiteltiin pre-ballilla, yhden koulukaverin luona. Meitä oli yhteensä 32 osallistujaa, lisäksi vanhemmat ja muut halukkaat kuvanottajat. Kaikki oli niin fiiniä; palkatut tarjoilijat puikkelehtivat ihmismassojen välissä kantaen taivaallisia antimia, lohileivistä suolaisiin creppeihin. Juomina tarjoiltiin alkoholitonta ja alkoholillista boolia. Korkokengät eivät olleet kovin armollisia varpaille, vaikka edessä oli vielä monen tunnin tanssisessiot!
Parit näyttivät niin komeilta puvut päällään, bow tiet pisteenä ii:n päällä. Tällä kertaa kuitenkin hameväki taisi varastaa huomion; erityisen kova veto oli Bronten leopardikuvioinen kolttu! Iltamekkoja, komeita partnereita, sivistynyttä siemailua ja vaihteeksi ihanan kevyttä höpöttelyä - tällaiseen voisi vaikka tottua.
Tosin olisi se ollut upea ilta ilmankin sitä stressin määrää. Ball on iso juttu täällä - tytöt valmistautuu kuukausikaupalla itsensä tuunaamiseen, ja mekkojen armoton metsästys ei näytä saavan loppuaan. Viimeiset viikot ennen tapahtumaa mistään muusta kuin luomiväreistä ja korkojen senteistä ei osattu puhua. Koulun kirjastossa kuului kuumeinen näpytys, kun googlekuvissa vilahti jos jonkinmoisia kiharrettuja nutturoita ja poninhäntiä. Opot saarnasivat after ballien vaarallisuudesta, ja kuinka jokainen alkoholin vaikutuksen alainen käännytetään ulko-ovilla, huumeista puhumattakaan. Tottakai se on tärkeä ilta, mutta tosissaan; hauskempaa on, kun otetaan hitusen rennommin rantein.
Juuri ennen Ball-iltaa meidän Englannin luokassa pidettiin seminaareja. Yksi tyttö teki tutkimuksen, kuinka paljon rahaa käytetään kyseiseen iltaan per henkilö. Luvut hipoivat suunnilleen 600 dollaria. Tottakai riippuen mekon hinnasta. Toisilla se lähenteli 300, toisilla taas 50 dollaria. Mun lompsalle tuo jälkimmäinen sopi erinomaisesti. Löysinkin ihanan 40-luvun vintagemekon pienestä putiikista rannan läheisyydestä. Mutta oli se kyllä aika ongelma tapaus; helmassa oli pieniä reikiä, koko oli kahta numeroa liian suuri ja hännän huippuna kangas oli läpinäkyvä. Vaarana oli näyttää pedistä karanneelta. Lopputulos oli kuitenkin mieleinen, melkoisen tuunaamisen jälkeen tosin.
Ilta aloiteltiin pre-ballilla, yhden koulukaverin luona. Meitä oli yhteensä 32 osallistujaa, lisäksi vanhemmat ja muut halukkaat kuvanottajat. Kaikki oli niin fiiniä; palkatut tarjoilijat puikkelehtivat ihmismassojen välissä kantaen taivaallisia antimia, lohileivistä suolaisiin creppeihin. Juomina tarjoiltiin alkoholitonta ja alkoholillista boolia. Korkokengät eivät olleet kovin armollisia varpaille, vaikka edessä oli vielä monen tunnin tanssisessiot!
Parit näyttivät niin komeilta puvut päällään, bow tiet pisteenä ii:n päällä. Tällä kertaa kuitenkin hameväki taisi varastaa huomion; erityisen kova veto oli Bronten leopardikuvioinen kolttu! Iltamekkoja, komeita partnereita, sivistynyttä siemailua ja vaihteeksi ihanan kevyttä höpöttelyä - tällaiseen voisi vaikka tottua.
 | ||||
| Bronte, Bex, minä, Emily ja Kyla - my lovely ladies! |
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Kesäkuun talvi
Uudessa Seelannissa eletään vilpoisia, kaulaliinantäyteisiä mutta riittävän aurinkoisia päiviä. Ensimmäisenä kesäkuun viikonloppuna sain vieraakseni aucklandilaisen, alunperin saksalaisen vaihtarikamun, joka muutti meille kolmeksi päiväksi. South Island tripin jälkeen mulla on mukavasti siroteltuja kontakteja ympäri maata, ja tämäkin tytsy tuli tosi läheiseksi niiden kymmenen päivän aikana.
Ja mikä parasta, Josie ei ollut ainoa vaihtari, joka päätti suunnistaa New Plymouthiin kyseisenä viikonloppuna. Ranskalaisen Marien luokse saapui kaksi muuta ranskalaisneitoa, ja hostveljet Argentiinasta ja Brasseista punkkasi ruotsalaisen Jacobin luona. Lisäksi Maria Clara Wellingtonista ja paikallinen islantilainen Ragnheidur, eli yhteenlaskettuna kymmenen vaihtaria sieltä täältä pohjois-saarta kohtasivat meidän pikkukaupungissamme. Vietettiin lauantai-aamupäivä rannalla uiden ja pelaten rugbya - toisin sanoen heitellen palloa, mut rugby kuulostaa paremmalta - ja opin jopa oikean heittotekniikan, jahuu! Ehkä vielä joku päivä löydän itseni amatsoninaisten kaltaisena lihaskimppuna temmeltämässä pelikentällä, kuka tietää. Vesi oli, hmmm, jäätävää, tai ainakin aluksi. Mutta kyllä sellainen suomalainen sietokyky virtaa vielä suonissani, kiwit on niin hienohelmoja et pakko tää perikuvottavan stereotypinen suomalainen sisu on todistaa. Tosin me vaihtarit ollaan kaikki semi pohjoisesta, lukuun ottamatta etelä-amerikkalaisia, mutta sattumalta kaikki New Plymouthin vaihtarit on pohjolan poppoota. Saksalainen Rosa ei tällä kertaa voinut liittyä seuraamme, kuulemma host-tyttären velvollisuudet tuli esteeksi.
Ja mikä parasta, Josie ei ollut ainoa vaihtari, joka päätti suunnistaa New Plymouthiin kyseisenä viikonloppuna. Ranskalaisen Marien luokse saapui kaksi muuta ranskalaisneitoa, ja hostveljet Argentiinasta ja Brasseista punkkasi ruotsalaisen Jacobin luona. Lisäksi Maria Clara Wellingtonista ja paikallinen islantilainen Ragnheidur, eli yhteenlaskettuna kymmenen vaihtaria sieltä täältä pohjois-saarta kohtasivat meidän pikkukaupungissamme. Vietettiin lauantai-aamupäivä rannalla uiden ja pelaten rugbya - toisin sanoen heitellen palloa, mut rugby kuulostaa paremmalta - ja opin jopa oikean heittotekniikan, jahuu! Ehkä vielä joku päivä löydän itseni amatsoninaisten kaltaisena lihaskimppuna temmeltämässä pelikentällä, kuka tietää. Vesi oli, hmmm, jäätävää, tai ainakin aluksi. Mutta kyllä sellainen suomalainen sietokyky virtaa vielä suonissani, kiwit on niin hienohelmoja et pakko tää perikuvottavan stereotypinen suomalainen sisu on todistaa. Tosin me vaihtarit ollaan kaikki semi pohjoisesta, lukuun ottamatta etelä-amerikkalaisia, mutta sattumalta kaikki New Plymouthin vaihtarit on pohjolan poppoota. Saksalainen Rosa ei tällä kertaa voinut liittyä seuraamme, kuulemma host-tyttären velvollisuudet tuli esteeksi.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
birth-, tues- and friday happenings
Viime tiistaina suunnistin sateessa Jordaynalle, 18vee synttäripäivälliselle! Ruokaa tuotiin nyyttäri-idealla, pot luck kiwien kutsumana. Heitin jauhot ja sokerit kulhoon puol tuntia ennen lähtöä, ja sain kuin sainkin loihdittua pellillisen muffinsseja. Tupa oli täpötäynnä ja ruokaa vaikka Aasialle. Toiset oli valmistaneet oikeita gourmet-herkkuja; "just in case that she won't have any doubts about our relationship. Jordy vain säteili ja sytytteli kynttilöitä ylpeänä emäntänä, siis kaikki oli niin viimeisen päälle että jopa kynttilät oli koottu omin kätösin ties mistä ruusunlehdistä! Kuten etiketin mukaan, kaikille jaettiin kolmet erikokoiset haarukat ja veitset, jälkiruoka-lusikoita unohtamatta. Oli thaipataa, quiche lorrainea ja uunijuureksia. Välinaposteltavana pieniä lohileipiä. Ennen jälkiruokaa kaikille jaettiin lappuset, joihin piti kirjoittaa kaksi kysymystä - toinen, jonka vastauksena oli oma nimi ja toisen vastauksena jonkun toisen juhlijan nimi. Tarkoituksena siis jokin hauska tapahtuma lähiaikoina josta kaikki ei välttämättä tiedä. Oma nimeni oli liitettynä melko moneen noloon tapaukseen, enimmäkseen kieleen liittyviin väärinkäsityksiin. Joku saunatarinoista perin pohjin tyrmistynyt kirjoitti: "who wonders in the snow naked? - Roosa!" Se on itseasiassa aika kova juttu täällä; kiwit ei saata uskoa, että hengataan 70-100 asteisissa kuumissa huoneissa ja loppujen lopuksi hypätään lumihankeen.
Tytsyt halusi esitellä mulle kiwiherkun - kermaa, mansikkajogurttia, suklaata, oreoita ja vaahtokarkkeja sekoitetaan yhteen kulhoon paksuksi jälkkäri-sörsseliksi. Ihan hyvää, vaan tosi makeeta. Parin lusikallisen jälkeen oli aika tyytyväinen.
Brooke, joka matkasi puoleksi vuodeksi Ranskaan, on yksi afs:n returneista. Vaihtarivuosi oli aika mullistava kokemus ihmiselle, joka on asunut koko elämänsä samassa talossa, niissä samoissa piireissä. Uusi-Seelanti on niin kaukana kaikesta - jopa paikallinen lehti sisältää vain yhden ainoan sivun maailman uutisille. Overseas-reissu Australiaa pidemmälle on jokaisen kiwin unelma koulun jälkeen. Toisilla on siihen varaa, toisilla ei. Brooke kertoi, että tänne on pelottavan helppo jämähtää; kaikki puhuu toisaalle muuttamisesta, mutta aika harva toteuttaa sen.
Täällä on kuitenkin hyvä elää. Uskon, että niin kauan kun maan kulttuuria maustetaan sopivasti toisilla, ihmiset pysyvät avoimina ja suvaitsevaisina. Liian eristäytynyt yhteiskunta ei ole palvelus kenellekään. Joskus paikalliset ovat todella huolissaan siitä, että kiinalaiset valloittavat Uuden-Seelannin. Saa nähdä, 4,2 miljoonan kiwiväestö on kuitenkin vielä aika hyvin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)