Sadepäivän tunnelmia

Vihdoinkin aikaa kirjoittaa! Pahoitteluni, ettei musta oo kuulunu vähään aikaan. Oon ollut rättipoikki jokaisen päivän jälkeen, joten blogiin kirjoittaminen on ollut liian suuri kynnys.

Tajusin just, et melkeinpä kuukauden oon täällä hengaillu! Päivät on mennyt ohi niin vauhdilla, et välillä ihan havahtuu siihen. Elämä on muuttunut tosi arkiseksi. Koulussa vierähtää aika monta tuntia, joten yleensä sen jälkeen ei oo paljookaan jaksanut puuhata! Siinä onkin selkee ero Suomeen - nuoren elämä pyörii paljolti koulun ympärillä. Opiskelun lisäksi kaikki kaverit, suurin osa vapaa-ajan harrastuksista ja muusta ohjelmasta kuuluu koulun toimintaan. Se on ihan okei, mut ikävää siltä kannalta, jos ois energiaa tehdä jotain myöhemmin. Ite joudun tsemppaa koulupäivän aikana sen verran, et kotiin tullessa kaadun sohvalle. Suurin osa oppilaista on vakavissaan koulun kanssa, koulun jälkeen tullaan kotiin tekemään läksyjä. Arki on pyhitetty opiskelulle ja töille, viikonloppuna hengähdetään. Koulumenestys on iso juttu - opettajat puhuu jatkuvasti sen merkityksestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Jos pidetään välivuosi, tarkoittaa se töitä tai overseas-reissua. Mutta yliopisto on tähtäin, ja mitä aikaisemmin sisään päästään sen parempi.

Rehellisesti sanoen en oo kokenut suurta muutosta englannin taidoissani. Toki se paranee pikkuhiljaa ja koko ajan, mut oon huomannut turhautuvani tosi nopeesti jos en oo osannut ilmaista itseäni oikein. Mun englanti oli okei, kun lähin. Mutta täällä huomaa, kuinka suppea sanavarasto todellisuudessa on. Vaihtarina olo ei oo ruusuilla tanssimista - ihmiset suhtautuu hyvinkin eri tavalla hyvää englantia ja huonoa englantia puhuviin vaihtareihin. Mun luokalla suurin osa tytöistä tulee Japanista tai Thaimaasta. Harmillista on, että kukaan niistä ei oikeestaan puhu englantia, ja sen takia jääkin omiin porukoihin. Paikalliset oppilaat on loppujen lopuks aika vaikeesti lähestyttäviä. Toki kulttuuriin kuuluu, et ollaan ystävällisiä vieraita kohtaan. Mut sen jälkeen ei osoiteta suurempaa kiinnostusta. Ihmiset saattaa sanoa, et hei nähään ens viikolla tai syödään joskus lounasta yhessä, mut ne oon vaan sanoja. Esimerkiksi yks tyttö lupas viime vuoden tanskalaiselle vaihtarille, et ne menis yhdessä surffaamaan. Tää vaihtari odotti joka viikko puhelua, mut sitä ei koskaan tullut. Tän suhteen pitää olla aika tarkkaavainen - on vaan joitain juttuja, joita sanotaan mut ei tarkoiteta.

Koti-ikävä on tullut aaltoina. Viime viikolla olin vähän down, koska en koulun jälkeen ollut yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään. Se iskee silloin, kun ajattelee, kuinka yksin tässä maassa onkaan ja miten vähän ihmisiä tuntee. Osittain totta. Mut ulkopuolisuuden tunne, se tulee olemaan varmaan aina läsnä. Hyväksyä se ja vaan olla välittämättä. Puhuminen on auttanut - viime viikon jälkeen en oo ees ajatellut asiaa. Mut jännä tunne se ikävä. Sillä hetkellä se on musertava. Luulee ettei sen yli pääse, haluaa vaan vaipua lapsen tasolle. Mut sit se äkkiä menee ohi. Ikävä siis täytyykin kohdata; jos jatkuvasti nieleskelee ja koittaa pidellä sitä vatsassa, se ryöpsähtää äkkiarvaamatta ja kaksinkerroin painavampana. Ihminen on aika pieni olento pitämään sisällään liikaa.

Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu. En aio ottaa tätä velvollisuutena, sillä päivät täällä on toisinaan uuvuttavia. Oon ollut väsynyt, mutta pirun onnellinen. Tuntuu, että päivä päivältä oon alkanut sopeutua. Eilen vietettiin yhen kaverin synttäreitä intialaisessa(lahjaksi Kearin piti syödä kuollut skorpioni!), viime perjantaina mentiin uimaan domainille ja hyppäsin kalliolta varmaan 9m korkeudesta(yllyttivät..) ja viime sunnuntaina tehtiin koko päivän reissu Mount Taranakille! Oli aivan mieletöntä, en oo koskaan ollut niin korkealla. Nyt ymmärrän, miks Lord of The Rings on kuvattu täällä..

Huomenna koulussa järjestetään uintikisat! Kaikkien täytyy pukeutua oman kotiryhmän värin mukaan. Mun house on Kurahaupo, blue. Ihan potteri-meininkiä siis, yks päivä näin jopa unta Kurahaupon ja Tokomarun huispausottelusta..

Ens perjantaina lähdetään viikonlopuks Wellingtoniin! Mun vanhin sisko palaa Chilestä ja muuttaa Wellingtoniin, jotenka mennään jeesimään pakkaamisessa ja taloksi asettumisessa. Huippua nähdä pääkaupunki, kuvia sitten!